Loukkuvahti, Uovision Live Trap Alarm

Loukkuvahti, Uovision Live Trap Alarm

Loukkuvahti, Uovision Live Trap Alarm

Hinta 119,00 €

Uovision Live Trap Alarm (LTA) loukkuvahti valvoo taukoamatta 24/7 loukkuasi tai pyydystä!

Loukkuvahti parantaa nykyisen loukkusi pyyntitehoa:

Loukkuvahdin ansiosta sinun ei tarvitse käydä päivittäin jättämässä jälkeen (vahvistamassa) tuoretta ihmisen hajujälkeä maastoon, jolloin loukkusi pyyntiteho kasvaa entisestään! Arimmatkin ketut uskaltavat astua peremmälle.

Uovision LTA loukkuvahti säästää aikaa ja rahaa:

Loukkuvahti on loukkupyytäjän apuväline parhaimmillaan kun se on sijoitettuna esim kaikista etäänpänä sijaitseville loukuille jonne päivittäinen matka on pitkä ja sen tarkastus vie aikaa sekä kuluttaa polttoainebudjettia.

Uovision LTA loukkuvahdin voi kiinnittää lähes kaikkiin itsestään laukeaviin pyydyksiin esim minkkiloukku, kettu- ja supiloukku, kanuloukku, heti tappavat raudat jne.

Miten Uovision LTA loukkuvahti toimii?
Loukkuvahti tarvitsee hälytys tekstiviestin lähetykseen teleoperaattorilta hankitun SIM kortin (tavallinen tai pre-paid). Loukkuvahti lähettää kaikki hälytykset ja päivittäiset ilmoitukset omistajan matkapuhelimeen tekstiviestinä tai soittona.

Loukkuvahtiin voidaan asettaa 1-5 eri vastaanottavaa matkapuhelinnumeroa mikäli samaa loukkuvahtia seuraa useampi käyttäjä.

Loukkuvahti voidaan ohjelmoida lähettämään päivittäiset tarkastusviestit 1 tai 2 kertaa päivittäin. Tehdasasetuksena laite lähettää kaksi tarkastusviestiä päivittäin klo 08:00 ja 20:00 jossa ilmoitetaan laitteen tila, kentän voimakkuus ja paristojen varaus. Tarkastusviestien ajankohdat voidaan helposti myös vaihtaa halutuiksi.

Tarkastusviestit kertovat omistajalleen että laite toimii eikä sen toiminnassa ole häiriötä. Mikäli esim käytössä pre-paid liittymä josta saldo loppui, tarkastusviesti jää saapumatta.

Loukkuvahti voidaan ohjelmoida myös soittamaan merkkisoitto omistajan matkapuhelimeen joko kerran tai kaksi kertaa päivässä tiettynä aikana. Merkkisoitto ominaisuus on hyvä esim vartiokäytössä eikä kuluta liittymän saldoa

Kun laitteessa tarkastusviestitoiminto päällä, Uovision LTA loukkuvahdilta voi kysyä tekstiviestikomennon avulla milloin tahansa etänä laitteen tilaa, lisätä tai poistaa vastaanottavia puhelinnumeroita, vaihtaa salasanaa, nimetä laitteen, asettaa kellonajan.

Tekstiviestikomennot voidaan lähettää kaikista matkapuhelimista mitkä tukevat tekstiviestin lähetystä. Etäkomennot voidaan lähettää myös ilmaisten Android sovelluksen tai Windows Phone sovelluksen avulla.

Hälytystekstiviestin jälkeen voidaan tarvittaessa soittaa loukkuvahdille ja kuunnella mitä ääniä ympäristöstä kuuluu. Laite lähettää uuden hälytystekstiviestin tai tekee merkkisoiton mikäli ensimmäisestä hälytyksestä on kulunut 3 tuntia aikaa ja magneetti on edelleen irrallaan laitteesta.

Uovision LTA loukkuvahti kiinnitetään esim loukun läheiseen puuhun vyökiinnikkeellä (mukana) tai seinäkiinnikkeellä (mukana) esim suoraan kanuloukun kylkeen.

Uovision LTA loukkuvahdin mukana tulee kaksi erikokoista magneettia joista pienempää voidaan käyttää pienemmän vetolujuuden omaavissa loukuissa ja isompaa suuremman vetolujuuden omaavissa loukuissa.

Magneetti kiinnittyy laitteen pohjaan ja se yhdistetään mukana tulevan nylon vetonarun sekä palomiehen haan (mukana) avulla esim loukun oveen. Kun loukku laukeaa ja ovi sulkeutuu, vetonaru vetää magneetin irti laitteen pohjasta aiheuttaen hälytyksen.

Magneettien irtoamisvoimakkuutta voi helposti herkistää esim leikkaamalla laitteen ja magneetin väliin pienen palan neopreenia. Neopreeni ehkäisee myös magneetin mahdollisen jäätymisen kiinni laitteen pohjaan mikäli talvella sataisi jäätävää vettä.

Uovision LTA loukkuvahdin voi helposti nimetä mikäli käytössä on useampia laitteita. Myös laitteessa olevan puhelinnumeron voi tallentaa oman matkapuhelimen muistiin jolloin lähettävän loukun nimi näkyy heti saapuvasta tekstiviestistä.

Uovision LTA loukkuvahti on energiapihi ja se toimii 4 x AA alkaliparistoilla jopa noin 6kk ajan vaikka laite lähettäisi kaksi tarkastusviestiä päivittäin.

Loukkuvahti tilapäisessä vartiokäytössä?
On tilanteita jossa tilapäisen vartioinnin järjestäminen on suotavaa. Helposti siirrettävää ja liikuteltavaa Uovision LTA loukkuvahtia voidaan käyttää tarvittaessa myös omaisuuden tai henkilö valvontaan.

Toimituksen mukana tulee 2m pituinen suuren vetolujuuden omaava kirkas siima joka kiinnittämällä esim ulko-oveen saadaan tieto kohteesta kun siima vetää magneetin irti laitteesta aiheuttaen hälytyksen. Vetosiima on huomaamaton ja sen voi kiinnittää veneeseen, perämoottoriin, traileriin, peräkärryyn, halkovajan oveen, kontin oveen jne.

Tarvittaessa laite toimii kassalla huomaamattomana hälyttimenä kun tarvitaan hälyttää vartijan apua paikalle tai vastaavasti mikäli vanhus tarvitsee välitöntä omaisen apua paikalle.

Uovision LTA loukkuvahdin päivittäinen itsetoiminen tarkastusviesti voidaan kytkeä myös pois päältä ja kysyä tilaa esim aika-ajoin omatoimisesti tekstiviestinä. Automaattisen ennalta ohjelmoidun merkkisoiton avulla laite ei kuluta tekstiviestejä vartiokäytössä ollessaan.

Toimii maailmanlaajuisessa GSM verkossa Quad-band 4-taajuus (850/900/1800/1900 MHz) GSM robotin avulla. Tuotteella 12kk takuu valmistus ja materiaalivirheille. Tuote CE, FC hyväksytty.

Uovision käyttöohjeet löydät TÄSTÄ!

Saatavuus
Varastossa

Tuotteen arvostelut & kokemuksia tuotteesta

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 5.12.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Mäkelän Rauta Oy
Jokenkuja 4
63700 Ähtäri

0405388827
toni.halttunen@k-rauta.fi
www.ahtarineravaruste.fi
2134019-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat kortti- ja verkkopankkimaksut.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Mäkelän Rauta Oy
Jokenkuja 4
63700 Ähtäri

0405388827
toni.halttunen@k-rauta.fi
www.ahtarineravaruste.fi
2134019-4

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät lähetys- ja pakkauskulut. Toimituskulut riippuvat lähetyksen koosta ja tuotesisällöstä. Tuotteet toimitamme pääsääntöisesti matkahuollon välityksellä. Tilauksen tuotteet ovat mahdollista noutaa myös myymälästämme.

Toimitusaika

Pyrimme toimittamaan tuotteet 2-3arkipäivän kuluessa. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Luvanvaraisten tuotteiden tilaaminen

Asetta ostettaessa voitte lisätä tuotteet ostoskoriin ja suorittaa ostoksen normaalisti. Toimittamalla meille allekirjoitetut ostoluvat (4kpl), kopion henkilötodistuksesta ja kopion verkkokauppamme ostotositteesta lähetämme tuotteet matkahuollon välityksellä teille. 30 päivän sisällä ostopäivästä tulee asetta käydä näyttämässä poliisilaitoksella papereiden kera.

Huom. Mikäli ostoluvan saaminen viivästyy tai ette sitä saa, pyydämme ilmoittamaan asiasta meille jolloin tiedämme pitää tuotetta varattuna (max. 30pv). Kaupan peruuntuessa veloitamme säilytys- ja käsittelykuluina 49euroa. Noutona tai ennakkona tilatut aseet pidämme varattuna 14vrk:n ajan.

Patruunoita tai vaimentimia ostettaessa lähetä meille kopio kantoluvasta, henkilötodistuksesta sekä tilausvahvistuksesta joko postitse tai sähköpostilla. Tilatut tuotteet toimitamme teille matkahuollon välityksellä.

Ilmakivääriä ostettaessa lähetä meille kopio henkilötodistuksesta joko postitse tai sähköpostilla. Tilatut tuotteet toimitamme teille matkahuollon välityksellä. Ilma-aseilla on 18 vuoden ostoikäraja.

Osoitetietomme:
Mäkelän Rauta Oy / Ähtärin erävaruste
Jokenkuja 4
63700 Ähtäri
Sähköposti:
toni.halttunen@k-rauta.fi

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti alla mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Osoitetietomme:
Mäkelän Rauta Oy / Ähtärin erävaruste
Jokenkuja 4
63700 Ähtäri
Sähköposti:
toni.halttunen@k-rauta.fi
0405388827

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit